virtuaalihevonen

Llygedyn Brenin Goch


Synt.aika 04.12.2016 Rekisterinumerot VH16-026-0166
Rotu, sukupuoli welsh cob (D), ori Väri, säkäkorkeus rautias sabino, 149 cm
Omistaja / kasvattaja elen (VRL-01863) Lajipainotus Esteratsastus (100 cm)

» Näytä luonne «

Llygedyn Brenin Goch on varsin näyttävä ilmestys, joka tuntuu usein täyttävän tilan jossa se on, vetäen ihmisten katseet iteensä. Mikään lihava lyllerö Beni ei laisinkaan ole, vaan orista huokuu puoleensa vetävää karismaa jo pelkästään kotioloissakin kun orilla on tukka takussa ja päässä kurainen, hieman repsottava riimu. Beni on mukavan rento ja rempsakka poni, se ei tunnu turhaan ottavan stressiaihetta oikein mistään ja oman tammojenkin hyvin herrasmiesmäinen. Hoitotoimenpiteet sujuvat Benin kanssa yleensä mukavasti, mutta jalkojensa kastumisesta herra ei hirveästi välittäisi ja yrittää varmasti väistellä vesiletkusta tulevaa suihkua parhaansa mukaan. Käytöksensä perusteella Beniä voisi usein melkein luulla ruunaksi ja kotioloissa sitä uskaltaakin usein kuskata pelkällä riimunnarulla kunhan varmistelee, ettei kulkureitille tule aivan vastakkain tammoja. Satuloidessa Beni tuntuu heti tietävän pääsevänsä töihin ja hieman unelias olemus ryhdistyy ja orin silmissä on tietty kipinä.

Ratsuna Beni on sieltä miellyttävimmästä päästä poneja. Ehkä ajoittain hieman vahva ja omaa tahtoakin omaava, mutta samalla yritteliäas ja istunnalle herkästi reagoiva. Joskus ori tuntuu olevan liiankin virittynyt ja ratsastaja saa olla oman istunsa kanssa todella tarkkana koska muuten Beni kulkee varmasti yhtä vinossa kun ratsastaja satulassa istuu. Benistä voisi usein ensinäkemällä luulla, että kyseessä on valjakko- tai kouluponi, mutta Benin lempihommaa on ehdottomasti hyppääminen. Se hyppää innokkaasti niin rata- kuin maastoesteitäkin vaikka viimeiseksi mainittuja onkin tullut treenattua vain kourallinen kertoja. Joskus Beni hieman kyttäilee esteiden koristeita ja saattaa ylihypätä, mutta usein tokenee tästä nopeasti ja seuraava hyppy on laadultaan jo huomattavasti parempi. Radalta tai hyppykerralta tämän ponin kanssa poistuu aina hymyssä suin, mikä tekeekin Benistä aina vain astetta paremman.





Menestys & meriitit


		 03.08.2018 myönnetty Champion
		 28.02.2017 kantakirjattu KTK-I (82p.)

Kilpailutiedot - Porrastetut kilpailut


#ID Laji Koulutustaso Taso Yhteispisteet
VH16-026-0166 Esteratsastus 110 cm 5 2473.64p.
Hyppykapasiteetti ja rohkeus Nopeus ja kestävyys Kuuliaisuus ja luonne Tahti ja irtonaisuus Tarkkuus ja ketteryys
1006.22p. 96.62p. 1467.42p. 121.02p. 87.78p.

Näyttelytulokset

15.09.2018 Humlegård - MVA-SERT (BIS2) (pt. Kati)
15.06.2018 Arian Stud - IrtoSERT (pt. Kati)
20.06.2018 Stall Sjöholma - IrtoSERT (pt. Elisa)
25.03.2017 Paraatiponit - IrtoSERT (pt. Kati)





Polveutuminen & jalostuskäyttö


Llygedyn Cadarn Ddu
wD 147 cm, m
KTK-II
Pencalow Cafren
wD 146 cm, rn
KTK-II, VWY-II
Pencalow Calcas wD 145 cm, rn
Pencalow Hafren wC 135 cm, rt sab
Cedion Vanora
wC 130 cm, rn
KTK-III, VWY-II, YLA3
Broderick LAC wC 134 cm, trn
Rowland's Katisha wA 118 cm, rnvkk
Llygedyn Awenyddes
wD 145 cm, rt sab
KTK-II, VWY-II
Llygedyn Alcam Cwm
wD 155 cm, mrn
KTK-II
Merrywood's Mithrím wD 155 cm, m
Anfarwol Alcam Milwr wD 154 cm, rt
Penrhyn Blaidd Awel
wD 149 cm, rn
KTK-II, VWY-II
Criallt Yr Dewder wD 140 cm, rn
Rhoscfflach Awen Mai wD 154 cm, rt

Emälinja: Hunter (D) - Isälinja: Cradelmass (D)
Sukua netissä: max. kuusi (6) polvea

Jälkeläiset


tamma Ceiriosen Efyrnwy, s. 20.08.2018, e. Llygedyn Eirinen Fair






Valmennukset & päiväkirjamerkkinnät

Näytä merkinnät

Päiväkirjamerkintä

Beni on saanut ottaa varsin rennosti viime aikoina. Sen päiviä ovat värittäneet erilaiset huoltotoimenpiteet kuten esimerkiksi vuosittainen hammashuolto, muutama hierontakerta ja kengitys, joiden lisäksi ori on saanut rentoutua isossa tarhassaan. Tarhailun ja normaalin päivärutiinin lisäksi Beni on päässyt maastoilemaan todella paljon ja se tuntuu vaikuttaneen orin mielialaan sekä työmotivaatioon erittäin positiivisesti. Tänään Beni sai ulkoilla aamusta pitkälle iltapäivään ja hain sen sisälle vasta kun ori oli saanut syötyä päiväheinänsä loppuun saakka. Satuloinnin jälkeen suuntasimme heti ulos tallin alueelta metsän puolelle ja ori sai kävellä reipasta käyntiä. Matkalla otimme muutaman laukkapätkän ja hiekkakuopan pitkä mäki tuli vedettyä ylös asti varsin reipasta laukkaa kun Beni meinasi oikeasti riehaantui vauhdin hurmasta.


Päiväkirjamerkintä

Benille myönnettiin tänään sen ensimmäinen NJ:n arvonimi! Olemme kiertäneen orin kanssa paljon näyttelyitä ja nyt niistä on todisteena championin arvonimi. Haaveissa olisi saada vielä kasaan viimeiset vaadittavat meriitit, että orille voitaisiin myöntää myös virtuaalisen muotovalion arvonimi.


Päiväkirjamerkintä

Kuljetimme Benin erään toisen ponin kanssa tänään suhteellisen lähellä sijaitsevalle tallille, jossa järjestettiin ulkomaalaisen valmentajan estevalmennus. Valmennuskertoja olisi ollut useampikin, mutta aikataulu ei vaan valitettavasti venynyt sellaiseen. Paikan päällä purimme ponit pois kyydistä ja kävin nopeasti ilmoittamassa, että olimme paikalla. Ponit saivat nopeasti varusteet päällensä ja kuskit kyytiin. Lämmittelyssä Beni oli reippaalla tuulella ja kun se sattui olemaan ainoa ori muutaman ruunan ja tammojen joukossa, niin keskittyminen oli hetkittäin melko heikoilla kantimilla. Alkuhypyt sujuivat hienosti ja valmentaja oli erittäin napakkana neuvomassa heti kun korjattavaa oli. Beni oli kuulemma varsin hyvän tuntuinen satulaan, mutta valahti hetkittäin pohkeen taakse mikä sitten kostaantui lähestymisten aikana. Kokonaisuutena valmennus sujui hyvin ja pakkasimme ponit kyytiin tyytyväisinä.


Päiväkirjamerkintä

Ihana rautias poniherramme Beni on kulkenut kotitreeneissä sen verran hyvin jo pidemmän aikaa, että osallistuimme tänään sen kanssa valmennukseen, joka järjestettiin kotitallin ulkopuolella. Kilpailuissa ja muissa karkeloissa on kyllä käyty kotipihan ulkopuolella, mutta uusi valmentaja ja uusi ympäristö luovat aina omat haasteensa, vielä kun orin treeni on viime aikoina pääosin koostunut maastohölkistä ja sileän treenistä ajanpuutteen vuoksi. Beni matkusti toisen ponin kanssa siivosti tapahtumapaikalle ja seisoi rauhassa varustamisen ajan. Lämmittellessä Beni tuntui hitusen kiireelliseltä ja selkeästi yritti tiirailla muita kentällä pyöriviä ratsukoita. Valmennus keskittyi tänään perushallintaan ja laukan säätelyyn, mikä sujui meiltä onneksi hyvin ja saimme valmentajalla hyvät loppukommentit kehujen säestämänä. Valmennuksen jälkeen Beni sai ihan reippaat loppukävelyt minkä jälkeen se riisuttiin varusteista, loimitettiin viileässä illassa hyvin ja köröttelimme pikkumatkan kotiin. Kotona oli vielä edessä varusteiden puhdistamista ja jalkahoitoja urheille ratsuillemme.


Päiväkirjamerkintä

Tänään oli melkoisen vilskeen ja vilinän värittämämä päivä kun pakkasimme mukaan useamman ponin ja suuntasimme ponien kantakirjaustilaisuuteen. Mukana oli myös viime aikoinan paljon kasvanut ja miehistynyt Ben, joka onneksi käyttäytyi matkan aikana hienosti. Päivä päättyikin upeasti kun Ben hyväksyttiin poniorien kantakirjaan uskomattomalla ykköspalkinnolla!


Päiväkirjamerkintä

Benistä on kasvanut jo varsin hieno nuori poni. Se on saanut viettää rentoa poikamieselämää muiden nuorten ponioriemme kanssa ja käynyt satunnaisesti opettelemassa tärkeitä perusasioita. Tänään Ben sai satulan ensimmäisen kerran selkäänsä ja voin ilokseni kertoa, että ponipoika ei lotkauttanut korvaansakaan tapahtumalle.


Päiväkirjamerkintä

Olin valvonut useamman yön tallin yhteydessä olevassa makuutilassa vahtimassa paria varsovaa tammaa. Yksi näistä oli Awenyddes, jonka piti laskelmien mukaan varsoa viimeisenä. Tamma rupes kuitenkin toimeen ensimmäisenä ja pahnoille putkahti isokokoinen ja hyvin suloinen rautias orivarsa. Varsan nimi on ollut jo päätettynä jo pitkään ja herrasta tulee Llygedyn Brenin Goch.



Picture © Kuvaaja ei haluaan nimeään esille - Tausta © Pixabay