Cedion Calon Y Seren on pitkällisen harkinnan ja tuskallisen odotuksen tulos, jota suunniteltiin, vatvottiin ja mietittiin vuosikaupalla samalla kärvistellen sen emän tiinehtymisvaikeuksien kanssa. Pienen, märän ruskean varsan tupsahdettua oljille oli olo hyvin helpottunut ja tammaksi paljastunut tulokas osoittautui elämänsä alkumetreillä jo varsin persoonalliseksi tapaukseksi ja "minä itte" -asenne näkyi jo silloin, kun tuttipullo ei kelvannut, vaan emän tissille yritettiin niin kauan kunnes maitobaari löytyi. Tutuille Serana tunnettu tamma on kotitilan rajojen sisäpuolella hieman prinsessa ja jostain syystä sitä kyllä hemmotellaankin, vaikka tamman ego vain paisuukin erikoiskohtelusta vain lisää ja se kostautuu kun jotain pitäisi saada suoritettua siististi ja nopeasti. Sera on herkkähipiäinen ja sillä onkin oma mahdollisimman pehmeäharjaksinen luonnonharjassetti ja ikivanha hieman lörpähtänyt kumisuka, joilla neiti sietää itseään putsattavan. Se sattuu myös olemaan poneistamme ainoa, joka kuorutetaan lampaankarvapehmusteisiin varusteisiin ja sopivien loimien löytäminen on ollut työn ja tuskan takana. Sera kun terrierimäisesti silppuaa mielestään epämukavat nutut. Muuten käsiteltäessä Sera on ihan mukava, hieman tuulella käyvä ja komentelusta se vetää herneen sieraimeensa helposti ja kieltäytyy kaikesta yhteistyöstä ihmisen kanssa, joka kehtasi loukata hänen ponimaisuuttaan. Taluttaessa Sera on reipas etenemään ja kumma kyllä painaa läpi kuralammikoista eikä niin välitä tienvarren heinätupsuistakaan. Ötököitä Sera inhoaa suuresti ja pahimpaan ötökköaikaan tamma viettääkin varsin paljon aikaa sisällä ja silloinkin on rauhallisin kärpäsloimi päällään.
Seralla on lahjoja ja liikettä kouluratsastuksen saralla ja moni valmentajakin on kehunut tammaa, mutta se mielipide usein hieman laimenee, kun tamma näyttääkin toisen puolensa ja liikesarjat eivät sujukaan eleettömän elegantisti, kun Sera ehdottelee omiaan väliin. Tamman työmotivaation kanavointi sujuvaan suoritukseen ihan jo arkenakin on oma hommansa ja oppimishetket kannattaakin pitää ytimekkään lyhyinä, että kaikki pysyvät hyväntuulisina ja Sera suostuu seuraavallakin kerralla liikkumaan muutenkin kuin takaperin tai kylkimyyryä. Seraa on tutkittu, väännelty ja käännelty eikä sen hieman outoon käytökseen ole löytynyt syytä kuin tamman motivaatio ja inspiraatio toimia yhteistyössä ratsastajan kanssa. Tähtien ollessa oikeassa asennossa on Sera mukavan herkkä kuuntelemaan ratsastajansa apuja eikä sitä tarvitse pyytää kahdesti liikkumaan eteenpäin. Tamma kantaa itsensä yleensä hyvin ja parhaita harjoituksia sille ovat nopeasti vaihtuvat tehtävät, ettei neiti pääse kyllästymään. Parhaiten Sera tuntuu toimivan usein maneesissa ja parhaat kilpailusuorituksetkin se on tehnyt hallikaudella, ulkona on liikaa arvaamttomia muuttujia, jotka voivat vesittää homman, vaikka Sera myös tuntuukin nauttivan leppoisammasta menosta sunnuntaimaastossa isommalla porukalla.