virtuaalihevonen

Du Charlatan

KUOLLUT 18.8.2018

VH16-026-0064, om. elen (VRL-01863)
voikko welsh cob (D), ori, 143 cm
s. 15.02.2016, kasv. Bris

Koulupainotteinen (III A)

» Näytä luonne «

Kultainen poniori Du Charlatan muutti omistukseeni elokuussa 2016 bongattuani sen myynnistä sattumalta. Ihastuin suuresti Charlyn uusia tuulia tuovaan sukuun ja eikä myöskään energiset liikkeet omaava poni jättänyt kylmäksi.

Luonteeltaan Charly on kiltti, mutta osaa pitää meteliä itsestään ja hieman unohtaa käytöstapojakin hetkellisesti. Hoidettaessa ori kannattaa pitää narun päässä, mutta kiinni sitomista en suosittele ajoittain esiintyvän vetopaniikin vuoksi. Charly on melkoisen huomionkipeä ja saattaa jopa tökkiä ihmistä saadakseen huomion itseensä. Orin kanssa onkin pidettävä varsin napakat rajat.

Ratsuna ori tuntuu olevan parhaimmillaan koulukiemuroiden parissa eikä sen kanssa ole hypätty lainkaan. Elastisesti ja ilmavasti liikkuva Charly on varsin näyttävä ratsu ja suorittaakin mielellään varsinkin hieman helpompia tehtäviä. Uusien asioiden kanssa Charly tarvitsee aikaa ja todella paljon toistoja ennen kuin se lakkaa jännittämästä.






Menestys & meriitit


		 28.04.2018 palkittu VWY-III (38,5p.)

Kilpailutiedot - Show Pony Circuit


#ID Kilpailulaji Lajipisteet Yhteispisteet
SPC-SR1-114 In-Hand 2300p. 2300p.

Kilpailutiedot - Porrastetut kilpailut


#ID Laji Koulutustaso Taso Yhteispisteet
VH16-026-0064 kouluratsastus III A 4. 1834.07p.
Hyppykapasiteetti ja rohkeus Nopeus ja kestävyys Kuuliaisuus ja luonne Tahti ja irtonaisuus Tarkkuus ja ketteryys
000p. 000p. 884.40p. 949.67p. 00p.





Polveutuminen & jalostuskäyttö


Deryn Du
rt wD, 137 cm

KTK-II
Aderyn Du
evm
Brawd Du evm
Heulwen evm
Aurwen
evm
Brithwe evm
Aur Saffrwn evm
Golden Criminal
vkk wD, 149 cm

evm
evm
evm

evm
evm
evm

Emälinja: Golden Criminal (D) - Isälinja: Deryn Du (D)
Sukua netissä yksi (1) polvi

Jälkeläiset


ori Llygedyn Caradog, s. 01.08.2018, e. Llygedyn Gorawen
tamma Llygedyn Meillion Meidr, s. 24.03.2017, e. Llygedyn Modwen





Valmennukset & päiväkirjamerkkinnät

Näytä merkinnät

Päiväkirjamerkintä

Charly pääsi tänään vierailevan hierojen käsittelyyn. Alkuun ori oli hieman varovainen ja meni hetki, että se rentoutui vieraan ihmisen kosketuksen alla. Kun Charly huomasi, että hieronta tuntuukin mukavalta niin muutoksen huomasi silmissä. Lopulta oli suorastaan roikkui naruissa huuli pitkänä, ainakin se osaa nauttia.


Päiväkirjamerkintä

Charlyn siirtyminen sunnuntairatsuksi alkaa lähestyä kun sen keräämä ruusukerivistö kasvaa hitaasti, mutta varmasti. Eilen ori voitti toisen luokkansa ja toisessa oli hienosti neljäntenä isompien puoliveristen keskellä. Kilpailemisen jälkeen alkaakin orin hiominen laatuarvostelukuntoon, jännittävää!


Päiväkirjamerkintä

Charly on pitkään ollut vain osa kilpaponien tiimiämme, mutta tänään ori pääsi tositoimiin ja se astui ensimmäisen tammansa. Toivottavasti orin morsian, Modwen, tiinehtyy ja näkisimme sen vierellä Charlyn jälkeläisen. Charlylle jäi astumisten jälkeen hieman hormonipölly päälle ja se oli hetken aikaa varsin karski käsitellä, mutta onneksi palautui muutamassa päivässä omaksi itsekseen.


Päiväkirjamerkintä

Lihasvaivoista päästiin onneksi eroon ja valmennus tuottaa tulosta, tällä hetkellä Charly tuntuu liikkuvan paremmin kuin koskaan! Tänään oli kuitenkin varsin tavallinen päivä, johon kuului kaiken muun keskellä Charlyn ja viiden muun ponin kengitys. Onneksi Charly käyttäytyi fiksusti ja sai uudet monomenot alleen hyvin nopealla vauhdilla. Kengittäjän voimat säästyivät muutaman pippurisen tamman kengittämiseen.

Päiväkirjamerkintä

Charly on saanut viime aikoina lomailla ja sitä on treenailtu hieman rauhallisempaan tahtiin. Ori onnistui viime kuussa saamaan selkäänsä ilkeä lihasjumin jota ei valitettavasti heti huomattu ja vaivaa on nyt paranneltu rauhassa. Kilparadoille ori tulee kyllä vielä palaamaan, mutta emme tiedä milloin tämä tapahtuu.


Päiväkirjamerkintä

Kilpaileminen on saanut Charlyyn hurjasti lisää itseluottamusta ja orista kuoriintuu showponikin aina hetkittäin vaikka mikään ruusukehai se ei ole. Tänään Charly kilpaili helppo B-luokassa ja tuntui verryttelyssä jo erittäin hyvältä eikä tuo fiilis kadonnut onneksi radallakaan. Lopputuloksena olimmekin yksi palkintojenjakoon päässeistä ratsukoista. Hieno Charly!


Päiväkirjamerkintä

Kävin tänään Charlyn kanssa noin tunnin kestäneen maastolenkin. Ori on treenannut hyvällä draivilla koko kuukauden ja maastoilut ovat jääneet kurjan vähäisiksi, joten tänään oli hyvä hetki rentoutua kunnolla. Charly käyttäytyi reissulla asiallisesti, jos pieniä steppailuja säksättävien oravien takia ei lasketa mukaan.


Päiväkirjamerkintä

Pakkasimme tänään kuusi ponia rekkaan ja suuntasimme kouluratsastuskilpailut. Charly hermoili hieman matkan aikana ja sillä meni oma aikansa rauhoittua kilpailupaikalla, mutta onneksi seesteys löytyi jo ennen lämmittelyyn suuntaamista. Radalla Charly jäi harmillisesti pohkeen taakse hetkittäin ja oli edestä epätasaisella tuntumalla. Ruusuketta emme siis saaneet tästä kilpailusta, mutta uusia tulee aina ja olemme ainakin kokemusta rikkaampia Charlyn kanssa kilpailemisesta.


Päiväkirjamerkintä

Charly on saanut kotiutua meille rauhassa ja sen päivät ovat pääasiassa koostuneet tarhailusta ja kevyestä hölkkäilystä liinan päässä. Ori oli tänään huoltovuorossa kun eläinlääkärimme oli paikalla ja hammasvehkeetkin mukana autossa. Charlyyn sai tuikata hieman tavallista enemmän rauhoittavaa ennen kuin ori alistui kohtaloonsa ja suunavaajaan. Sen jälkeen homma olikin suht nopeatempoista ja hammasraportin mukaan suusta ei löytynyt mitään hälyttävää.


Päiväkirjamerkintä

Tänään jätin aamutallin tallityttöjen käsiin ja lähdin heti aamutuimaan poninhakureissulle. Matka meinasi tyssätä heti alkuunsa kun trailerille vetopää kenkkuili, mutta koppikin satiin lopulta auton perään ja olin määränpäässäni hieman myöhässä sovitusta aikataulusta. Siellä minua odotti uusin ostokseni, kuraisena ja korvakarvat törröttäen. Ai tästä pitäisi yrittää kuoria kouluratojen ruusukehaita? Loppujen lopuksi tuo voikko pullero eli Charly saatiin lastattua ja kotimatka saattoi alkaa mukavissa merkeissä kun hansikaslokerosta löytyi puoliksi tyhjennetty karkkipussikin.



Tausta © Pixabay