virtuaalihevonen

Darius Marq

KUOLLUT 08.04.2020

VH11-025-0021, om. elen (VRL-01863)
rautias welsh cob-tyyp. poni (C), ori, 137 cm
s. 15.11.2009, kasv. tuntematon kasvattaja

Koulupainotteinen (III B)

» Näytä luonne «

C-sektiota edustava Darius Marq muutti Criallt Welsh Cobsiin alkuvuodesta 2012. Orin ostettiin lähes sattumaltamyytävien ponien ilmoitusten joukosta, mutta ostos osoittautui hyväksi valinnaksi. Myöhemmin Crialltin lopetellessa toimintaansa päätin käydä keräämässä Dariuksen ja muutaman muun ponin vielä talteen. Niillä on varmasti vielä sanansa sanottavana welshjalostuksessa. Darius on hyvin näpsäkän oloinen poniherra, asiallinen ja järkevä käsitellä sekä ratsuna aivan mahtava oikean kuskin alla. Ori taitaa helposti vaativan B:n asiat ja onkin kerännyt ruusukkeita liudan entisen omistajansa kanssa.

Arki Dariuksen kanssa on mukavaa, se on toiimiva ja maltillinen poni, joka ei onneksi hätkähdä, jos päivän rutiinin hieman erehtyvät tavanomaisesta aikataulustaan. Poniherra pysyykin tyytyväisenä kunhan se saa ulkoilla mahdollisimman paljon omassa tarhassaan, mistä se näkee tarhailevat tammat helposti, ja ruokaa on sopivasti nenän alla. Ruoan suhteen Darius on hieman erilainen ja ei ole laisinkaan ahmijatyyppiä. Pikemminkin ajoittain hieman nirso ja uudet väkirehut on kannattavaa esitellä sille hyvin pieninä annoksina. Hoidettaessa ori seisoo siivosti paikoillaan, mutta kertoo kyllä mistä kohdasta harjaaminen ei tunnu mukavalle. Jalkansakin Darius nostaa, mutta takajalkojen kanssa se osaa olla hieman kenkku eikä jaksaisi pitää kaviota ilmassa yli kymmentä sekuntia.

En tiedä kuka Dariuksen on aikoinaan kouluttanut ratsuponin salojen maailmaan, mutta tämä henkilö on kyllä tehnyt erinomaista työtä. Darius on luonnostaan varsin ilmavasti ja hyvässä tasapainossa liikkuva poni ja onneksi tämä ei pahemmin muuttu kuskin kavuttua satulaan. Käyntityöskentely on orin heikoimpia alueita, mutta rauhallisuus ja liian vaativien, jatkuvasti vaihtuvien tehtävien kanssa käynnistäkin alkaa löytyä laatua tikittämisen sijaan. Apuja ori kuuntelee varsin herkeämättä ja sitä ei saa prässätä liikaa varsinkaan vahvalla ohjastuntumalla, tällöin ori huomauttaa tästä menemällä hetkeksi hitaampaan moodiin. Esteitäkin Dariuksen kanssa on hypätty ja sopivien tehtävien kanssa se suoriutuuu hyvin, mutta ori on selkeästi parhaimmillaan sileällä




Menestys & meriitit


		 20.07.2018 palkittu VWY-II (43,5p.)
		 28.03.2017 kantakirjattu KTK-III (63p.)
		 07.03.2017 myönnetty Champion-arvonimi

Kilpailutiedot - Porrastetut kilpailut


#ID Laji Koulutustaso Taso Yhteispisteet
VH11-025-0021 Kouluratsastus III B 4. 1569.93p.
Hyppykapasiteetti ja rohkeus Nopeus ja kestävyys Kuuliaisuus ja luonne Tahti ja irtonaisuus Tarkkuus ja ketteryys
00p. 00p. 769.75p. 800.18p. 00p.

Näyttelytulokset

03.08.2011 Kilpailutalli Stemma - IrtoSERT (pt. Peppi S.)
28.03.2011 Painswick Ponies - IrtoSERT (pt. Anette N.)
03.03.2011 Kirmaus - IrtoSERT (pt. Peppi S.)





Polveutuminen & jalostuskäyttö


» Näytä sukuselvitys «

i. Enfant Ofnadwy

Enfant Ofnadwy on ori, jonka sukutaulu on yhdistelmä hieman harvemmin nähtäviä irlantilaisia welshlinjoja sekoitettuna perinteisempiin walesiläisiin laadukkaisiin poneihin. Luonteeltaan rautias Enfant Ofnadwy oli kuulemma hieman laiskanpulskea eikä mikään katseiden kerääjä muutenkaan. Kun orin sai viritettyä parhaimmilleen näyttelykehään, niin se saattoi väläytellä muutaman pätkän hienointa raviaan, mutta yleisellä tasolla ori oli hyvin tavallinen. Jalostuspuolella sillä on muutamia varsoja, suurin osa saman omistajan tammoista syntyneitä.

ii. Tomboi

Reippaan oloinen Tomboi on hyvin vähälle huomiolle jäänyt ori. Se on joskus ratsutettu, mutta kilpailuihin asti ori ei ole koskaan eksynyt, omistajalla tuntui kysymykseen olevan ainakin kymmenen eri syytä. Liikkeiltään se on keskitasoa ja rakenteeltaan OK, mutta jalka-asennoissa on parantamisen varaa.

ie. Girlish

Girlish on C-sektiot edustava ponitamma, joka aloitti elämänsä kasvattajansa luona ja varsoi ensimmäisen kerran nelivuotiaana. Se ratsukoulutettiin jossain välissäkin ja tamma starttasi perheen pojan kanssa helpoissa esteluokissakin. Varsoja muutama vielä tähän väliin ja nykyään Girlish on ratsastuskoulussa opetusponina.




e. Hunan Ysblander

Rauhallinen ja hidasliikkeinen Hunan Ysblander on suht pienikokoinen sektionsa edustaja. Tamma on kiertänyt monen monituisessa kodissa, kaikki sen aiemmat omistajat eivät ole edes tiedossa, mutta nykyään se on saanut kotiutua mukavasti nykyisen omistajansa talliin muiden welshponien joukkoon. Hunan Ysblander on peruskoulutettu, mutta tamma ei kuulemma ole esittänyt sen kummempia lahjoja mihinkään, niin sen kanssa kilpaileminen on jätetty taka-alalle ja ajanvietteenä on vain rauhallisia lenkkejä kärryillä sekä ratsain. Varsoja Hunan Ysblander on ehtinyt punkemaan Dariuksen lisäksi maailmaan vain yhden tammavarsan.

ei. Dydd Llunpower

Upeasti ravaava Dydd Llunpower on monesti hurmannut näyttelytuomarit ja tuonut kotiin kasapäin ruusukkeita. Jostain syystä ori on jäänyt vain näyttelyponiksi eikä sitä ole ikinä koulutettu sen kummemmin. Jälkeläisiä tämä II-palkinnon kantakirjaori on jättänyt kahdeksantoistaa tähän mennessä.

ee. Frenhines

Upean harjapehkon omaava piirtopäinen Frenhines kilpaili nuorena menestyksekkäästä parivaljakossa. Luonteeltaan se on rauhallinen, mutta kilpailutilanteessa tamman sisäinen taistelija herää ja se antaa itsestään kaiken irti.

Enfant Ofnadwy
rt wC, 137 cm
Tomboi
wC, 135 cm
evm
evm
Girlish
wC, 133 cm
evm
evm
Hunan Ysblander
mrn wC, 134 cm
Dydd Llunpower
wC, 132 cm
evm
evm
Frenhines
wC, 134 cm
evm
evm

Tuontisukuinen

Jälkeläiset


ori Llygedyn Derwen, s. 15.04.2018, e. Goron Siocled
orin Llygedyn Ceredig, s. 04.01.2017, e. Corida
tamma Criallt Wynn, s. 01.03.2012, e. Kynwyl Wynnifred





Valmennukset & päiväkirjamerkkinnät

» Näytä merkinnät «

Päiväkirjamerkintä

Ponipoika pääsi liinan päähän iltapäivästä. Se oli varsin kenkku eikä ensin olisi millään antanut edes tarhasta kiinni. Liinassa liikkuminen oli alkuun jäykkää, mutta Darius vertyi loppua kohden. Tallityttö kävi sen kanssa maastakäsin loppukävelyllä lähimaastossa.


Päiväkirjamerkintä

Darius oli tänään yksi poneista, jotka osallistuivat poniorien kantakirjaustilaisuuteen. Odotukset olivat varsin korkealla, mutta tuomarit eivät pitäneet vanhan tyyppisestä, melko massakkaasta Dariuksesta pahemmin. Se saikin vain kolmospalkinnon.


Päiväkirjamerkintä

Dariuksella on ollut hieman jalkaongelmia viime aikoina ja tänään poni kuskattiin klinikalle tutkimuksiin. Jaloista ei onneksi löytynyt mitään hälyttävää, mutta selviä muutoksia jo ikääntyvällä ponilla. Saimme jatkoa varten ohjeet ja nyt toivotaan, että Darius pääsee vielä takaisin kilpakentille.


Päiväkirjamerkintä

Darius on saanut viettää lomaa ja sitä on liikuteltu kevyesti. Tänään kävimme alkukäynnit maastossa ja sitten kentälle vähän hakemaan asetuksia kohdilleen. Ponia häiritsivät paarmat kamalasti.


Päiväkirjamerkintä

Darius starttasi tänään koulukilpailuissa. Rata oli tasainen, mutta siellä tuli muutama isompi virhe kun kuskin ja ponin välinen yhteys katkesi. Prosentit olivat virheisiin nähden kohtalaiset, mutta ei niillä päästy lähellekkään ruusukesijoja.


Päiväkirjamerkintä

Kouluvalmennus kotitallin maneesissa. Darius oli touhukkaalla päällä ja kuunteli hienosti. Valmetajakin kehui ponia tänään vuolaasti.


Päiväkirjamerkintä

Maastoilua varsin kaameassa kelissä. Sää tosin huononi vasta jo poistuttuamme tallipihasta, joten reippaasti purimme hammasta ja kuljimme mukavan kolmen kilometrin lenkin. Dariusta vesisade ja tuuli eivät tuntuneet haittaavan laisinkaan.


Päiväkirjamerkintä

Olimme valmennuksessa mukana neljän muun ratsukon kanssa. Hioimme koululiikkeitä ja haimme Dariukseltakin nopeutta apuihin reagointiin. Tyytyväinen poni sekä kuski valmennuksen jälkeen.


Päiväkirjamerkintä

Kevyt päivä, Darius pääsi hölkkäilemään liinan päähän. Se oli reippaan oloinen ja käyttäytyi hienosti toimien hyvin pienillä avuilla. Tämän jälkeen ori pääsi takaisin ulkoilemaan.


Päiväkirjamerkintä

Darius muutti tänään vanhasta kotitallistaan uuteen talliin. Poni tuntui olevan aikalailla heti kotonaan uudessa karsinassaan. Juoma-automaatti vieraalla suhinalla varustettuna epäilytti Dariusta jonkin aikaa.



Tausta © Pixabay