Päiväkirjamerkintä
Marni on saanut hieman lomailla näyttelyruljanssin keskellä nyt kun sille myönnettiin champion nuoren arvonimi. Lomailu on tamman kohdalla käsittänyt laitumella lekottelua muutaman kaverin kanssa ja rentoa tarhailua, mutta lisäväriä päiviin on tuonut myös pienet hetken kun Marni on saanut opetella ratsuponin salojen alkeita. Selkäänkin on päästy jo kipuamaan eikä Marni ollut onneksi moksiskaan tapahtumasta. Tänään hain kuraisen ja hieman unisen oloisen tamman laitumelta. Harjasin sen tallissa pikaisesti ja puhdistin muutamat pikkunaarmut joita löysin. Juoksutusvermeiden pukemisen ja suojittamisen jälkeen kävelimme Marnin kanssa alkukäynnit metsäpoluilla, jonka jälkeen suunnistimme kentälle, joka onneksi oli hieman varjon puolella. Juoksutin Marnia noin kaksikymmentä minuuttia liinassa kumpaankin suuntaan ja kävimme läpi kaikki askellajit.
Päiväkirjamerkintä
Pakkasimme tänään viisi ponia aamusta trailerin kyytiin ja suuntasimme Pencalow'n suuntaan. Omat tiluksemme eivät ole yhtä edustavassa kunnossa, joten lainasimme tänään Kidan hienoa paikkaa rotunäyttelyiden järjestämiseen. Luokkiin osallistui myös omista poneistamme viisi yksilöä, kolme varsaluokkiin ja kaksi aikuisten ponien karkeloihin. Merchen Ffaeth Dawn eli Marni oli ollut ensimmäisenä puunausvuorossa ja odottelikin lähtöä tyytyväisenä karsinassaan kevyesti loimitettuna. Näyttelypaikalla tamman takajalat piti käydä huuhtaisemassa pikaisesti kun Marni oli onnistunut sotkemaan ne oikein kunnolla eikä sellaisilla jaloissa kehtaa lähteä kehään. Marni tuntui olevan varsin pörheällä tuulella ja meni kehäänkin kevyesti tepsuttaen. Tamma seisoi hienosti kahteen otteeseen tuomarin edessä ja tuntui oikein poseeraavan. Käyntiosio ei mennyt kehuttavasti, mutta onneksi ravatessa Marni suorastaan liiteli eteenpäin. Loppukehässä Marni palkittiin päivän parhaana nuorena.
Päiväkirjamerkintä
Marni pääsi tänään pesulle ja se ruokottiin hieman edustavampaan kuntoon muutenkin. Tamma ei todellakaan ollut tyytyväinen suunnitelmiimme ja alkuun kieltäytyi seisomasta pesukarsinassa. Lopulta ponista saatiin huuhdeltua shampootkin pois ja se pääsi loimitettuna karsinaansa kuivumaan ennen ulos vientiä.
Päiväkirjamerkintä
Marnista on tullut jo ihan mukava ratsu. Tänään treenasimme tamman kanssa maneesissa ravisiirtymisiä. Marni oli vähän turhankin reipas ja sitä sai muistuttaa monesti, että pidätteisiin reagoidaan heti eikä viisi minuuttia myöhässä.
Päiväkirjamerkintä
Varsin kauniiksi kasvanut Marni osallistui tänään rotunäyttelyihin. Luokkana olivat nuoret ponit ja vaikka Marni ei ihan parastaan antanut niin meno oli jo lupaavan oloista. Yllätykseksemme tuomari laittoikin pikkutammamme luokan ykköseksi ja näin se oli myös näyttelyn paras nuori poni.
Päiväkirjamerkintä
Marni on kasvanut hienosti ja tänään se opetteli ohjasajon saloja lyhyiden näyttelytreenien jälkeen. Alkuun tamma oli hyvin ihmeissään, että mihin se ihminen katosi, mutta avustajan kanssa hoksasi jutusta jotain. Opettelua jatketaan rauhassa, onneksi ponin kanssa ei ole kiire mihinkään.
Päiväkirjamerkintä
Tänään koitti pitkään odotettu päivä kun oli aika hakea tilausvarsani Paraatiponeista kotiin. Ensin tietenkin kierrettiin Danin tilukset läpi poneja ihastellen ja tehtiin tylsät paperityöt ennen kuin oli aika hilata Mersuksi nimeämäni nuori ponitamma traileriin. Kymmenen minuuttia saatiin odotella kunnes neiti viitsi astua kokonaan kyytiin, mutta odottaminen kannatti kun se matkusti koko kotimatkan hipihiljaa.
Päiväkirjamerkintä
Olin jo pitkään haaveillut kasvattini Llygedyn Main varsasta ihan vain siitä syystä, että tamma edustaa sellaista sukua, jota itselläni ei enää ole. Vihdoinkin pääsin sitten toteuttamaan tämän haaveen kun Mai astutettiin Morgantilla. Olin valmis ottamaan orivarsankin, mutta ilo oli suuri kun Dani soitti tammavarsan syntyneen hetki sitten. Vieroitusikään odottaminen tuntuu pitkältä ajalta, mutta sitten pääsen hakemaan Merchen Ffaethiksi nimetyn ponineidin kotiin.